Mistä nimi ’Heili Bridal’ tulee?

huhti 17, 2018Uncategorized

Kolme kuukautta sitten selasimme kuumeisesti internettiä löytääksemme joka ikisen blogipostin mitä yrityksen nimeämisestä oli kirjoitettu. Samaan aikaan pidimme käsillä suosikkikirjojamme, että pystyimme saman tien selaamaan vaihtoehtoja. Morsiusasusteiden myynti oli ollut pitkäaikainen haaveemme ja saadaksemme yrityksen pystyyn, meidän piti nimetä se.

Subscribe to our mailing list!

[et_bloom_inline optin_id=”optin_3″]

Nimen antaminen tuo vastuuta

Kun asia nimetään, se saa valtaa ja voimaa, siitä tulee todellinen ja siitä haluaa pitää huolta. Näin myös yrityksen kanssa. Ideasta tulee todellisuutta, se laitetaan kirjoihin ja kansiin ja viedään muiden nähtäväksi. Nimi esittelee brändin ja yrityksen. Tämä kaikki tekee nimeämisestä tärkeän ja välillä myös vaikean tapahtuman. Nimen pitää olla merkityksellinen yhtäaikaa sekä tekijöille että yleisölle. Nimellä voi olla paljon voimaa, mutta yhtälailla myös ’ihan ok’ nimellä pärjää. 

Kun nimesimme Heili Bridalia, halusimme pitää suomenkielen jollain tapaa mukana, koska suomenkieli ja tuotteitamme inspiroinut pohjoinen luonto on osa meitä ja juuriamme. Sormusten Herra faneina olemme myös ylpeitä siitä, että Tolkienin luoma muodollinen haltiakieli Quenya pohjautuu suomenkieleen. Haravoimme kaikki mahdolliset tekstit ja sanat, että löytäisimme jotain mikä kuulostaisi yhtä kauniilta.

HEILI, rakas tai rakastettu

Monille suomea puhuville sana heila on ehkä tuttu sanonnasta ’Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä’ tai laulunsanoista ’Karjalasta heilin minä löysin’. Verbi ’heilastella’ on synonyymi tapailemiselle, deittailulle, yksissä kulkemiselle ja ylipäätään romanttiselle kanssakäymiselle toisen ihmisen kanssa. Meille sanan heili kauneus tulee siitä, että jokaisella on mahdollisuus olla heila jollekulle, katsomatta sukupuoli-identiteettiä tai statusta. 

Löydä uutuudet heili bridalin nettikaupasta

Unelmien morsiusasusteet

Kuten nimemme, Heili Bridal on avoin kaikille sukupuolille, kaikille rakkaille ja morsiamille ja toivomme että löydätte meidät mistä päin maailmaa tahansa.

Löydä

asusteet häihin

Mittatilaus

hää- ja juhlapuvut

Stailaus &

pukusuunnittelu

Ota yhteyttä

info(a)heilibridal.com

050 378 3511

Auki ajanvarauksella

Heili Bridal

Heili Bridal valmistaa ainutlaatuisia morsiuspäähineitä ja saa morsiamet tuntemaan olonsa erityiseksi.

© Heili Bridal Oy 2018           Tietosuoja         Palveluehdot

Pin It on Pinterest